Old Street Cruisers ry

Old Street Cruisers ry on saanut nimensä Valkealassa sijaitsevan tien mukaan (Vanhatie).

Aikana ennen OSC:tä järjestimme Riverside Cruising -tapahtumaa paikallisen kaupan pihassa. Tapahtuma sai hyvän vastaanoton, joten vuonna 2007 rekisteröimme voittoa tavoittelemattoman yleishyödyllisen yhdistyksen Old Street Cruisers ry.


Cars, Bikes & Rock´n´Roll

Kuten sloganimme kertoo, toimenkuvaamme kuuluu jenkkirautoja, prätkiä ja rock´n´rollia. Kerhomme järjestää vuosittain useita cruisinkeja sekä musiikki- ja ajanviettotapahtumia ympäri Kymenlaaksoa.


Hallitus

Yhdistyksen hallitukseen kuuluu kahdeksan aktiivista setää, jotka organisoivat tapahtumat alusta loppuun. Aktiivinen jäsenistömme toimii korvaamattomana apuna hoitamalla esimerkiksi valo- ja videokuvaukset. Kiitos heille!

- Pysy kärryillä Facebookissa!